Acer palautui viime kesänä kotiin (itsestään riippumattomista syistä) ja ihastuin siihen, miten hieno poika siitä olikaan kasvanut 🥰 Viimeksi olin sen nähnyt luovutusikäisenä poikasena. Mietiskelin rauhassa mitä sen kanssa tekisin ja näyttelyssäkin käytiin. Ei kovin hyviä pisteitä ulkomuodostaan saanut, joten päätin, että saa muuttaa uuteen kotiin, joka olikin jo valmiiksi tiedossa tuttuun paikkaan. Acer kävi kastraatiossa ja vähän pidemmän kaavan kautta nyt on haavatkin parantuneet (toisen kiveksen haava aukesi ja tulehtui). 4 viikon varoaikakin on jo mennyt, joten on valmis tutustumaan tyttöihin
Suomen kaniyhdistyksen hyväksymä kasvattajanimi. Kanila sijaitsee Mäntyharjulla, Etelä-Savossa.
keskiviikko 26. tammikuuta 2022
lauantai 1. tammikuuta 2022
Kissoihin ja koiriin totuttamista
Käytän kaneja aina välillä sisällä, erityisesti poikasia ja niitä, jotka ovat muuttamassa uuteen kotiin, jotta tottuvat kodin ääniin ja samalla yritän myös aina totuttaa meidän kissoihin ja koiriinkin.
tiistai 14. joulukuuta 2021
11.12. näyttely
Olipa mukavaa käydä pitkästä aikaa näyttelyssä! Ehdin käydä vaan parissa lemmikkikaninäyttelyssä ja yhdessä virallisessa, ennenkuin korona iski ja kaikki tapahtumat peruttiin. Vuosi sitten käytin muutaman kanin talliarvostelussa, jossa sain sentään niitä rekisteröityä, vaikka ajankohta arvostelulle oli tosi huono ja kanit oli ihan surkeassa karvassa. Karvat senkun pöllysi tuomarin pöydällä... 🤭 Ja niinkuin arvelin, Lumi saikin nyt paremmat pisteet kuin millä se vuosi sitten rekisteröitiin.
Edittiä: Näyttelyn tulokset tuli ja Lumi olikin saanut ihan samat pisteet kuin luokkavoittaja. Ja vastakkaisen sukupuolen edustaja oli saanut jopa huonommat pisteet 😳 Paljon on mulla näköjään vielä opiskeltavaa näissä näyttelyasioissa sitten, esim. että ymmärtäisin, miten noista kahdesta yhtä hyvästä on valittu voittaja. Taitaa olla myös niin, että leijonien taso Suomessa on yleisestikin matalampi, joten mitään 95 pisteen arvostelua on ehkä turha odottaakaan...
Nyt oli taas tosi hyödyllistä saada tuomareitten arviot kaneista ja kasvatussuunnitelmat meni vähän uusiksikin sen ansiosta.
Seuraavaksi sitten mennään pet-näyttelyyn, jonne lähtevät kaikki värivirheelliset, jotka eivät kelpaa ulkomuotoluokkiin.
keskiviikko 1. joulukuuta 2021
Kanit ja kanat
Joskus minulta on kyselty kanien ja kanojen asumista samassa tilassa. Itsellä kun ei ole lintuja, niin en ole osannut oikein vastata. Nyt keskustelupalstalta huomasin keskustelun, jossa oli hyviä perusteluita yhteisasumista vastaan:
- Linnut ovat pölyisiä, kani taas on herkkiä pölylle, joten pöly käy kanin henkeen ja silmiin.
- Linnut ovat sotkuisia, kakkivat sinne missä sattuvat olemaan ja kani kulkee sitten niiden ulosteissa ja nuolee tassunsa puhtaiksi. Tautiriski siis melkoinen.
- Kanojen ruoka ei sovi kaneille, eikä kaneilla voi olla vapaasti omaa pellettiäkään saatavana. Joten ruuat pitäisi olla siten, ettei kani missään tilanteessa pääse kanojen ruokiin käsiksi.
- Kanoilla pidetään monesti kestopehkua, jota ei voi pitää kaneilla, sillä pehku on täynnä pöpöjä ja kanit kaivavat mielellään kuivikkeita...
- Erityisesti valkoisten punasilmäisten kanien silmät saattavat houkutella kanoja nokkimaan silmiä.
Tässäpä oli minulle riittävästi hyviä perusteluita, joten jatkossa voin vastata, etten suosittele yhteisasumista. Enkä välttämättä edes samassa ilmatilassa pitämistä. Jokainen toki tekee omat päätöksensä eläinten pidosta 😊
maanantai 29. marraskuuta 2021
Uusia kuvia
Vaikka poikasetkin on aina ihania, niin tykkään erityisesti tästä vaiheesta kun kasvatit alkavat olla lähellä aikuisen mittoja ja alkaa nähdä "mitä niistä tulee isona". Uusia kuvia siis otettu nuorista ja muistakin. Ensi kevään poikueita myös jo suunnittelen ja näyttelyihin on ensimmäiset ilmoittautumislomakkeet laitettu.
Osalla on vielä karvavaihto vähän vaiheessa ja värit+kuviot on mitä on, mutta näillä mennään ja katsotaan mitä pisteitä saavat. Suurin osa meneekin rekisteröintiluokkaan ja pet-luokkaan, vain jokunen "ihan oikeaan" ulkomuotoluokkaan 😅 Korona sotki pahasti näyttelysuunnitelmia ja juuri kun olin pääsemässä alkuun, kaikki tapahtumat loppui. Josko nyt jatkossa pääsisi kanit "tuomaroitaviksi" säännöllisemmin, oli koronaa tai ei... 😊
Kuvaustaidot ja -kalusto myöskin aika tavanomaista tasoa, esimerkkinä Felixin melkoisen epäonnistunut kuva (valkoisen ja mustan yhdistelmä taisi olla kännykkäkameralle liian vaikea) ja tukkakin sojottaa miten sattuu (en ymmärrä miten pysyy pystyssä, kuvan ottohetkellä ei tuullut tms).... 🤣
perjantai 19. marraskuuta 2021
Teddyturkin ajaminen koneella
Näköjään koneellakin ajaminen onnistuu, kun on vaan tarpeeksi isohampainen terä. Oli paljon nopeampaakin kuin saksilla leikkaaminen ja Nalle ei ihmetellyt yhtään surinaa, vaan antoi trimmata ihan niinkuin olis aina tehty niin 😊
perjantai 5. marraskuuta 2021
Teddyturkin hoitaminen
Teddyturkkisia yksilöitä tupsahtelee silloin tällöin poikueisiin. Ovat toki aivan ihanan näköisiä pumpulipalloja, mutta turkki osaa olla myös haastava. Taitavalle trimmaajalle toki voi olla nautinto, kun saa tehdä kanille erilaisia kampauksia 😊 Takkuja kertyy helposti, erityisesti kosteassa tilassa ja ulkona. Kani kannattaa opettaa olemaan pöydällä, jonkin luistamattoman alustan päällä:
Pahimmat takkukohdat tässä kuvina. Etutassujen edessä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Uutta kotia vailla pariskunta
Autan kodin etsinnässä: Ketorinteen Jasione eli Jasi ja poikakaverinsa Eversti olisivat uutta kotia vailla. Eversti on noin 6v, ...
-
Lotus luokkavoitto ja BIS 5. Kamomilla luokkavoitto Käytiin kanien kanssa taas lemmikkikaninäyttelyssä Kouvolassa. Keski...
-
Moninaisista syistä johtuen kasvatus on toistaiseksi tauolla. Kotona asustelee tällä hetkellä muutama jänö ja katson ajan mittaa...
-
Masa Nardus Kasvatustoiminta joko hiljenee tai loppuu kokonaan, joten vähennän kanimäärän sellaiseksi, joka voi vaikka jäädä kot...